Guilty pleasure: CODin ja Battlefieldin tapaisten mättöjuggernauttien karmeiden yksinpelikampanjoiden pelaaminen. Siitä on kymmenen vuotta, kun olin todella hyvä moninpeli-FPS:ssä, joten nykyään panostan yksinpeleihin ja co-oppeihin.
Call of Dutyt tarjoavat hienon näkökulman Amerikan paranoideihin, ultrakonservatiivisiin ja militaristis-machoististisiin houreisiin. Viholliset ovat usein väärän värisiä arabeja, venäläisiä tai – Ghostsissa – eteläamerikkalaisia. Naisia ei näy. Eikä siviilejä. Vain bro-lauma tykkiensä kanssa.
Osa aikaisemmista CODeista loi uutta myös yksinpelin puolella. Esimerkiksi alkuperäinen Modern Warfare sisältää narratiivista neroutta: välivideot on korvattu eri hahmoihin hyppivillä ensimmäisen persoonan jaksoilla. Valve toki keksi ensimmäisen persoonan cutscenet jo ysärillä, mutta CODissa pelaaja pääsee näkemään sodan eri hahmojen näkökulmasta, kun taas Half-Lifessä pelaaja on sidottu Gordon Freemaniin.
Ghosts on edeltäjiinsä verrattuna yllättävän lattea ja kunnianhimoton. Täällä on niin hyvä muistiinpanoanalyysi pelistä, että tällä kertaa tyydyn kuviin.
Pelin juoni: Etelä-Amerikka on paha. Paha yrittää käännyttää hyviä pahoiksi. Käännytys onnistuu yhden eliittisotilaan kohdalla. Paha ja pahaksi käännytetty hyvä täytyy tappaa. Koko perhe on armeijassa paitsi äiti ja sisko. Koira tappaa helikoptereita.
Screenshotit saattavat sisältää spoilereita, jos olet sellainen ihminen, jolle CODin juoni on tärkeä. Klikkaamalla suurenevat.
Länsimainen sivilisaatio (= kirkko) sortuu. Etelä-Amerikka sortaa kristittyjä jenkkejä. Koira läähättää.
Koira hyppää ikkunasta sisään. Hetken päästä talo räjähtää ja ulos lentää sotilaita koira selässään. Tulee mieleen Sharknado.
Kuten tiedetään, pahat pukeutuvat mustaan ja sytyttävät paikkoja tuleen.
Venezuelaan sijoittuva tehtävä, jossa raidataan pilvenpiirtäjä ja rappelloidaan räjähtävää seinää alas samalla kun päälle sataa ammuttavia vihollissotilaita, on oikeasti aika hyvä.
Jopa CODiviidakko on kaunis. Kunnes rynkyt pärähtävät.
Pelintekijöiden käsitys lukemisesta: kappaleittain kehnosti renderöityjä samoja kirjoja. Plus yksi kappale ”Philosophy, Politics and Poetrya”.
Ghosts on kauneimmillaan, kun kuvassa on punaisia sävyjä. Tällä kertaa palava öljynporauslautta. Tai jotain sinne päin.
Neutraloipa siinä ehtiessäsi yksi AEGIS-luokan sotalaiva. Kahdestaan sukelluspuvussa. Ok?
En ole varma, onko tehtävä Tähtien sodan episodi nelosen parodiaa vai ei.
Tiesin ettei Sharknado tullut turhaan mieleen! Haikaloja! CODissa!
Haiden läpi ei hiivitäkään noin vain. Onneksi vihollinen ei värvää kaloja, ne ovat nimittäin skarpimpia kuin sotilaat ja tappavat yhdellä puraisulla.
Viidakko. Valonheittimet. Kasari ja Arnold Schwarzenegger. Arvostan.
Olenko väärässä vai onko Mirror’s Edgen jälkeen alettu näyttää enemmän hahmon kehoa 1st personissa?
Isukki karskina, kun isukkia kidutetaan.
Pitihän se arvata, että tässäkin pelissä on kyse isästä, isänmurhasta ja isän paikan täyttämisestä. Oidipus, huhuu.
Mitä COD-isä edellä, sitä COD-koira perässä. Tämä on pelin ärsyttävin osuus. Miksei raatoa voi jättää lojumaan taistelukentälle? Sen raahaaminen on helvetillistä.
Tähän soveltuu hyvin IGN:n arvio edellisestä CODista:
Ei kun sori, tässähän se IGN:n arvio olikin:
Bro, räjäytit kaiken ja tapoit kaikki. Olen ylpeä sinusta.
Sitten arvio moninpelistä:
Arvio koirasta:
Kokonaisarvio:
