Pelaamisen infra on yksityisessä omistuksessa

Blogin lukemistossa on uusi kirja: Tom Chatfieldin Fun, inc.

Chatfield esittelee pelaamista sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ilmiönä. Kirjassa on omat lukunsa pelaamisen tarpeelle, historialle, talouspuolelle, estetiikalle, pelejä kohtaan koetuille peloille, pelaamisen sosiaalisuudelle ja erityisesti WoWille ja sen feodaalisille rakenteille, pelien ja taiteen suhteelle, virtuaalisuudelle, pelaamisen tutkimukselle, pelien ”hyötykäytölle” esimerkiksi koulutuksessa, armeijassa ja politiikassa ja pelaamisen tulevaisuudelle.

Kirjan nimi ilmaisee ongelman, josta pelit kärsivät elokuvan, journalismin ja kirjallisuuden medioita enemmän. Pelaamisen infrastruktuuri on pitkälti yksityisessä omistuksessa.

Pelien esiin nostamat kysymykset [–] asettuvat vastakkain voimassa olevan lainsäädännön ja kulttuuristen mallien mahdollisuuksillaan, joita lainsäätäjät eivät osanneet kuvitellakaan vain puoli vuosisataa sitten. Kuka esimerkiksi omistaa pelaajan virtuaalisessa pelimaailmassa luomat hahmot ja esineet? Tällä hetkellä omistaja on peliä ylläpitävä yhtiö, vaikka pelaajat käyvät kauppaa tuhansien ja jopa kymmenien tuhansien dollareiden edestä. Miten näitä kauppoja voidaan valvoa, verottaa tai laillisesti vahvistaa? (s. 56)

Journalismissa ja tv:ssä meillä on Yleisradio, ja julkisista kirjastoista saa lainata mielin määrin luettavaa. Pelaaminen taas maksaa väistämättä, ellei tyydy ilmaispeleihin, lainaa kaverilta tai wareta. Voi tietysti saivarrella, että kyllähän kirjastoissa lainataan pelejäkin. Periaatteessa näin, käytännössä ei. Pääkaupunkiseudun kirjastot hankkivat GTA vitosta peräti kolme kappaletta, joihin on tätä kirjoittaessa yli sata varausta.

Myös pelien jakelu ja entistä useammin pelaajien pelejä varten tuottama sisältökin on yksityisessä omistuksessa. Vaikka maksan Steam-pelistä, en silti varsinaisesti omista peliä. En voi myydä tai vaihtaa Steamista ostamaani peliä, ja Valve voi käyttöehtojensa mukaisesti sulkea minut ulos ostamistani tuotteista, jos se esimerkiksi katsoo minun käyttäneeni tiliä epäasianmukaisesti. (Ks. Joonas Välimäen artikkeli pc-pelaamisen vapaudesta ja vankeudesta.)

Fun, inc. on suomennettu, mutta käännös on paino-, kielioppi- ja käännösvirheineen paikoin lähes lukukelvoton.

Guardianin arvostelu kirjasta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *